Sami Lamberg

KUT ylpeänä esittää keväällä 2018 Minna Koskelan kotimaisen kantaesityksen Exän uus ja vanha, jossa  lauteille heitetään nykyaikaisen uusperhe-elämän koko kirjo – painajainen vai mahdollisuus?
Siinä, että nelikymppiset Terhi ja Jari, ovat eronneet jo puoli vuotta sitten, ei liene mitään ihmeellistä. Välitkin on saatu kutakuinkin kuntoon, vaikka halu välien kunnossapitoon on kummallakin omansa. Terhi kokkaa vielä Jarin herkkuja keittiössään, vaikka Jari on tuomassa kyläilemään uuden tyttöystävänsä..

Kutkuttavassa tilanteessa soppaa hämmentää Hille, Terhin ystävätär, jolla hänelläkin on sanottavansa Jarille.
Kuka määrittää kaapin paikan, kuka hoitaa kenenkin lapsia, kenet luulot otetaan pois ja kuka kilpailee kenenkin kanssa? Yhtä kaikki, 
”Ihminen on aina enemmän tai vähemmän sekaisin.”

Minna Koskelan aiempi draamakomedia Too deep (Nina Sallisen käännöksenä Melkein kuin Emmerdalessa) hyväksyttiin Summer Playwrights Festival’ille Los Angelesiin ja esitettiin siellä kirjoittajan ohjaamana elokkuussa 2017.

 

käsikirjoitus ja ohjaus Minna Koskela
puvustus Sinikka Zannoni
lavastus Mikko Rantanen
valokuvat Sami Lamberg / Kapina Production
grafiikka Kalle Tahkolahti
rooleissa Anu Sinisalo, Leena Uotila, Inka Kallén, Anna-Leena Sipilä ja Seppo Halttunen

Esitykset Keuda-talon Kerava-salissa, Keskikatu 3A, Kerava
to 8.2.2018           19.00       Ennakko
pe 9.2.2018           19.00       Ensi-ilta
su11.2.2018          15.00
to15.2.2018          19.00
la17.2.2018           16.00
su 18.2.2018         15.00
ke28.2.2018          19.00
la3.3.2018              16.00
su 4.3.2018            15.00
ke 7.3.2018            19.00
to 8.3.2018            19.00
la 10.3.2018          13.00
la 10.3.2018          16.00
su 11.3.2018          15.00
ke 14.3.2018          19.00
su18.3.2018           15.00

Liput ja tiedustelut KUT – toimisto 09-27354000 / info@kut.fi /kut.fi / lippu.fi

peruslippu 28€
eläkeläiset, työttömät 26€
ryhmät (yli 25 hlö) 25€
opiskelijat 20€
lapset (15 vuotta ja alle )15€