Ford Fiesta oli alunperin mopo, siis suunnitelmissa. Tehtiin Nummisen Arin ja Hurmeen Juhan kanssa toista juttua tanssien, laulaen ja näytellen. Teos oli nimeltään ”Vomma”, ja se kertoi juoksijasuuruus Volmari Iso-Hollosta.

Meillä oli kehittynyt idea jo silloin jutusta, jossa olisi jollain tavalla mekaniikka mukana kuvioissa.

Ari heitti, että tehtäisiin juttu, jossa mopo puretaan ja kasataan näyttämöllä ja se koreografioidaan näytellen ja tanssien… helvetin hieno idea! Mä säestin, että jos se olisikin auto. Näin tämä projekti sai alkunsa.

Soitin Juhalle ja kysyin, voisiko hänen kirjaansa Volvo Amazonia käyttää tekstien osalta tähän juttuun. Hurme antoi luvan, ”tietty saat Jari”. Keski-Uudenmaan Teatterille tuotantoon saatiin paikka. Pieni vapaankentän teatteri toteuttaa tällaisen jutun. Se jo itsessään on alueellinen kulttuuriteko. Hienoa!!!

Pyysin Elina Varjomäen mun tanssipariksi, hän suostui. Elina on moniosaaja, laulaa, tanssii ja näyttelee. Kova ammattilainen. Piti ideaa mielenkiintoisena. Elinan kanssa mietittiin yhdessä, kuka ohjaisi teoksen? Muutaman mutkan kautta treffattiin Lija Fischer, ja hän puhui…ja puhui ja suostui. Lija on kova puhumaan ja juuri oikea ihminen ohjaamaan tällaisen jutun. Idearikas, hyviä näkemyksiä ja näissä kekkereissä kokenut, rautainen ohjaaja.

Olin muutamia vuosia aikaisemmin käynyt katsomassa Nummisen tekemän esityksen Tampereella, Teatteri Telakalla. ”Kama Sutra” oli hieno teos, jossa äänisuunnittelu oli ratkaistu muusikolla, joka on esityksessä lavalla mukana instrumentteineen. Vaikutuin sen toimimisesta tällaisessa jutussa. Haluan meidän teokseen samanlaisen formaatin. Muusikosta oli muodostunut aika selkeä kuva, kun näin keikalla bändin Valma ja Varsinaiset. Bändissä oli yksi mies, Late. Pyytäisin mukaan Lauri ”Late” Hongiston. Loistava tyyppi, esiintyjä ja muusikko…sopivasti hullu! ja Latehan suostui.

Tämän kaiken sydän ja se mistä teos on saanut nimensä, seisoo Krapin kesäteatterin näyttämöllä. FORD FIESTA, vuosimallia 1985!

Työryhmä oli kasassa! Jes!

Tällä kombolla lähdettiin liikkeelle. Sovittiin ensimmäinen tuotantopalaveri Hotelli Krapin kokoustilaan,

heiteltiin erilaisia visioita ja ideoita. Kaikki puhuivat heti alusta lähtien ”samaa kieltä”. Jokaisella on oma ruutunsa täytettävänä, Lija dramatisoi ja kasaa ohjaajana, Late taiteilee äänet ja musat ja me tehdään Elinan kanssa liikettä ja ollaan näyttämöllä. Mulla tietysti päävastuu koreografioista, meni sitten syteen tai saveen.

Tätä kirjoittaessani ollaan vedetty jo muutamat treenit Krapin Pajalla ja homma etenee todella hienosti. Tästä on hyvä jatkaa!

Jari

Lisätietoja esityksestä

 

 

Ford Fiesta työryhmäblogissa: Teoksen isä, näyttelijä–tanssija–koreografi Jari Hämäläinen