Viimeinen harjoitusviikko käynnistyy. Esitys alkaa saada muotonsa. Harjoituskauden aikana itselleni Ford Fiestan keskeisiksi teemoiksi ovat nousseet sukupuoliroolit ja niiden kanssa leikittely parisuhteessa. Tämä ei ole sukupuolineutraali esitys, päinvastoin, tässä käydään rohkeasti päin stereotypioita ja katsotaan mitä niiden alta löytyy. Myös unelmien ja todellisuuden välistä ristivetoa on kiinnostavaa käsitellä. Millainen on unelmien mies? Miltä näyttää unelmien nainen? Ja onko unelmien miestä, naista tai autoa olemassakaan?

Prosessiluonteinen työtapa, jossa esityksen materiaali syntyy harjoitusaikana, on kiehtova ja antoisa. Siihen sisältyy myös aina riski – mitä jos mitään ei saada aikaiseksi? Mitä jos taito ei riitä muuttamaan ideoita konkretiaksi? Mitä jos työryhmän kemia ei toimi ja harjoitusaika menee riitelyyn? Pelot ovat tällä kertaa osoittautuneet turhiksi. Jari, Elina ja Lauri ovat todella monipuolisia, lahjakkaita, idearikkaita ja taitavia taiteilijoita joiden kanssa työskentely on inspiroivaa ja syntynyt materiaali riittäisi vaikka kahteenkin esitykseen. Riidatkin on osattu riidellä siten, ettei niihin tarvitse ensi-iltajuhlissa palata.

En tuntenut Jaria, Elinaa enkä Lauria, kun aloitimme matkamme Ford Fiestan ytimeen. Meidän on täytynyt harjoitusaikana tutustua toisiimme, jotta pääsemme yhteisten ideoiden äärelle. Ei voi kirjoittaa monologia suoraan näyttelijän suuhun, ellei pääse ensin kiinni siihen kuka se oikein on, se näyttelijä jonka suuhun on tekstiään lykkäämässä. Prosessiin on siten kuulunut sekä järjestelmällistä työntekoa että vähemmän järjestelmällistä työntekoa. Eli liian pitkiä kahvitaukoja, lapsuuden muistelua porukalla, sivupoluille ajautumista. Se on ollut välillä haastavaa. Ohjatessa pelkään aina, että aika ei riitä, joten pyrin pitämään kahvitauot lyhyinä ja harjoitusaikataulun selkeänä. Katson niin sanotusti reitin etukäteen kartasta ja suunnittelen matkan hyvin. Sallin toki yllätyksiä matkan varrelle mutta pyrin pääsemään perille mahdollisimman ekonomisesti. Tällä kertaa olen toiminut toisin ja oppinut, että vaikka ei menisi oikotietä vaan eksyisi kaikille mahdollisille sivuteille ja jopa metsään, esitys valmistuu silti. Itse asiassa olen vakuuttunut, että tämän kaltainen esitys vaatii ne kaikki harhareitit.

Myönnän, että autoilu ja parisuhde tuntui ensikuulemalla älyttömältä aiheelta. Nyt niiden yhteys on itsestään selvä. Suhde autoon vertautuu niin monin tavoin parisuhteeseen! Olen äärimmäisen iloinen, että minut pyydettiin mukaan tälle road tripille. Olen päässyt tekemään kaikkea sitä mistä taiteilijana eniten nautin – villiä ideointia, tekstin valikointia, esitysdramaturgian rakentamista assosiatiivisesti sekä tietysti liikkeen, näyttelijäntyön, visuaalisuuden ja musiikin yhdistämistä orgaaniseksi kokonaisuudeksi upean työryhmän kanssa.

Nyt pannaan vitosvaihde silmään, maaliviiva häämöttää jo!

Lija Fischer