
Mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen poismenon johdosta valtakunnallista huomiota kerännyt monologinäytelmä Matti Nykänen – Hyppy sumuun avaa Keski-Uudenmaan teatterin syksyn teatterikauden lauantaina 21.9.
Kyseinen monologinäytelmä sai ensi-iltansa vain muutamia kuukausia ennen Nykäsen kuolemaa, marraskuussa 2018. Itse mäkihyppääjälegenda Matti Nykänen menehtyi helmikuussa 2019.
Matti Nykästä monologinäytelmässä esittävä vantaalainen Tatu Mönttinen, 39, kertoo, ettei Nykäsen kuolema lisännyt näytelmän kysyntää ainakaan räjähdysmäisesti. Sen sijaan yleisön reaktiot ovat olleet hänen mukaansa voimakkaampia Nykäsen kuoleman jälkeen.
– Ennen Nykäsen kuolemaa annoin Nykäselle puheenvuoron siitä, miltä median myllytys on hänestä tuntunut. Kuoleman jälkeen näytelmästä tuli enemmän Nykäsen elämän muistelu, Mönttinen kertoo.
Hän ei itse koskaan ehtinyt tavata Matti Nykästä henkilökohtaisesti.
– Matin keikkavälittäjän kanssa olen jutellut. Minun piti mennä katsomaan hänen keikkaansa viime helmikuussa Lauttasaareen, mutta hän ehti kuolla kaksi viikkoa ennen sitä.
– Mutta kyllä Matti tiesi tästä näytelmästä, Mönttinen lisää.
Näytelmässä käsitellään myös Nykäselle kipeitä aiheita, kuten hänen itsemurhayrityksiään.
Matti Nykänen – Hyppy sumuun -esityksiä Mönttisellä on nyt takana reilut kolmisenkymmentä. Näytelmä on kerännyt hyviä arvosteluja myös valtakunnallisissa medioissa. Tänä syksynä esityksiä Mönttisellä on yhteensä viisi, joista kaksi on Keravan Kultasepänkadulla Keski-Uudenmaan teatterissa.
Esitykset Keski-Uudenmaan Teatterissa, Kultasepänkatu 4, 04250 Kerava
la 21.9. klo 16
su 22.9. klo 15