Haastattelussa Exän uus ja vanha – näytelmän Minna Koskela

Exän uus ja vanha näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Minna Koskela muistetaan ehkäpä parhaiten Ellu Jok nisen roolista tv-sarjassa Kumman kaa. Näyttelijänuransa aikana hän on esiintynyt muun muassa seuraavissa tuotannoissa Ex-onnelliset, Tahdon asia, Nousukausi, Viikossa aikuiseksi, Mielensäpahoittaja ja Luokkakokous 2. Koskela on toiminut myös käsikirjoittajana ja ohjaajana, ja hänen aiempi draamakomediansa Too deep (Nina Sallisen käännöksenä Melkein kuin Emmerdalessa) hyväksyttiin Summer Playwrights Festival’ille Los Angelesiin ja esitettiin siellä kirjoittajan ohjaamana elokuussa 2017. Lukaise alta Minnan haastattelu näytelmän tekoprosessiin liittyen!

 

 Kuva: Kapina Produktions

 

Mistä sait idean ”Exän uus ja vanha?” näytelmään? Mikä inspiroi sinua?

Yleensä saan aiheeni jostain, mikä toistuvasti minua ärsyttää minua. Se voi olla yhteiskunnallista tai henkilökohtaista. Minua inspiroi vahvat väitteet, joiden psykologiaa kaivelemalla on nähtävissä monia motiiveja väitteen alla. ”Exä” lähti liikkeelle ihmisten arvostelusta ja naureskelusta sellaisia pariskuntia kohtaan, joiden ikäero oli suuri. Se jäi yhdeksi näytelmän aiheeksi, mutta mukaan tuli uusioperheen ongelmat ja irtipäästämisen vaikeus.

 

Onko teos muuttunut prosessin aikana, vai ovatko alkuperäiset suunnitelmat pitäneet?

Teos muuttuu koko elinikänsä. Niin kauan kuin sitä harjoitellaan ja esitetään se muuttuu ja sen pitääkin muuttua. Itse oivallan kokoajan rehellisempiä ja tarkempia näkökulmia ja näyttelijät tuovat omaa persoonaansa näytelmään, joka on aina iso osa prosessia.

Mitä tekisit jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti?  Mikä olisi sinun unelmateoksesi?

En varmaankaan tekisi mitään, koska kaiken voisi siirtää huomiselle. Unelmateokseni on aina sen hetkinen työ. Sen saattaminen niin pitkälle kuin mahdollista.

Mikä sai sinut viimeksi nauramaan?

Exän uus ja vanha -harjoitukset.

Share on Facebook
Please reload

UUSIMMAT

Please reload

ARKISTO
Please reload

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Kultasepänkatu 4, Kerava

09 2735 4000  / info@kut.fi 

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Twitter - White Circle
  • YouTube - White Circle