Ilkka Heiskanen on itsekin melkein kuin Elmo – KUTin viimeinen esitys lähes loppuunmyyty

24.1.2019

 

Keravalla suurimman osan elämästään asunut näyttelijä Ilkka Heiskanen tutustui Elmoon ensimmäistä kertaa jo 1970-luvulla, jolloin Heiskanen sai kyseisestä urheilusankarista kirjoitetun teoksen joululahjaksi.


Myöhemmin "Elmo, urheilija" tuli suurelle yleisölle tutuksi Yleisradion vuonna 1977 toteuttamasta kuunnelmasta, jossa ovat äänessä pääasiassa kaksi innokasta urheiluselostajaa, Lyly ja Immo eli Jarno Hiilloskorpi ja Kauko Helovirta. 

Elmo on parodinen tarina Elmo-nimisestä suomalaisesta urheilusankarista, joka yltää hämmästyttäviin saavutuksiin, mutta on luonteeltaan hiljainen ja erikoinen.

Elmoa Keski-Uudenmaan teatterissa esittävää Ilkka Heiskasta ei tosielämässä voi hiljaiseksi luonnehtia, mutta mieheltä löytyy kuitenkin kohtuullisen ansiokas urheilutausta: nuoruusvuosinaan Keravalta kotoisin oleva Heiskanen pelasi jääkiekkoa Keravan Kiekko -73 -nimisessä seurassa.

C-juniori-ikäisenä Heiskanen kiekkoili hetken myös Helsingin IFK:ssa ennen kuin lähti vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan, jossa hän pelasi jääkiekkoa Fresno Falconsissa.

Teatterikorkeakoulussa Heiskasella oli pitkään hallussaan koulun ennätys Cooperin testissä: 3480 metriä.
– Sitten tuli Risto Autio, joka juoksi parikymmentä metriä pidemmälle. Olen edelleen hänelle katkera siitä, Heiskanen naurahtaa.

Heiskanen kertoo, että myös näyttelijän työtä voi toisinaan verrata urheilusuoritukseen.
– Etenkin monologit ovat aikamoista liikuntaa.

Ukiksi tultuaan Helsingissä asuva Heiskanen perusti oman, Jätkäsaaren Rento -nimisen urheilujoukkueen, johon kuuluu Heiskasen lisäksi hänen kaksi tyttärenpoikaansa: 7-vuotias Ace sekä 1,5-vuotias Viljo.

Kolmen urheilijan Jätkäsaaren Rento on yleisurheilujoukkue, jonka toimintaan kuului viime kesänä muun muassa kävelyä ja sorsien syöttämistä. Tulevaisuudessa joukkueen lajivalikoimaa on kuitenkin tarkoitus laajentaa.

Jätkäsaaren Rentoon ei toistaiseksi järjestetä try-outeja, mutta joukkueen jäseniksi hyväksytään Heiskasen mukaan kaikki "hauskat, rennot ja muutenkin hyvät ihmiset".

Elmo Keski-Uudenmaan Teatterissa (Kultasepänkatu 4, Kerava):
ti 29.1. klo 19
ke 30.1. klo 19
to 31.1. klo 19
su 3.2. klo 15 (lähes loppuunmyyty)

Share on Facebook
Please reload

UUSIMMAT

Please reload

ARKISTO
Please reload

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Kultasepänkatu 4, Kerava

09 2735 4000  / info@kut.fi 

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Twitter - White Circle
  • YouTube - White Circle