Juha Veijonen: "Kyllähän sitä oikeassa elämässä ja parisuhteessa välillä näytellään myös"

21.2.2019

 
– Olemme molemmat Juhan kanssa sen ikäisiä, että meillä on kokemusta pitkistä liitoista. En kuitenkaan ole huomannut, että tämän ikäisten ihmisten parisuhteista olisi kirjoitettu komedioita, pohtii näyttelijä Maarit Peltomaa, 54.


Vastanäyttelijänsä Juha Veijosen, 59, kanssa Peltomaa tähdittää Keski-Uudenmaan teatterissa 8.3. ensi-iltansa saavaa Pientä laittoa -parisuhdekomediaa, jonka käsikirjoituksesta ja ohjauksesta on vastannut KUTin teatterinjohtaja Heikki Lund.


– Eräänä iltana Heikki soitti minulle ja kertoi, että on tekemässä Maaritin kanssa parisuhdekomediaa, josta puuttuu sulhanen. Sanoin Heikille, että kyllähän minä mielelläni sulhaseksi heittäydyn, Juha Veijonen kertoo siitä, miten kaikki lähti liikkeelle.

– Innoissani lähdin mukaan ja edelleen olen näytelmästä yhtä innoissani.


Pientä laittoa -näytelmä kertoo Masasta ja Lissusta, joilla on vaiherikasta yhteiseloa takanaan 25 vuotta. Peltomaan mukaan Lundin kirjoittama dialogi on hyvin elämänläheistä.


– Paikoitellen dialogi antaa mahdollisuuksia myös teatraalisuuteen – ihan niin kuin oikea elämäkin, Juha Veijonen jatkaa.


– Tosin Lissussa on myös vähän drama queenin vikaa, Maarit Peltomaa lisää.


– Ja niin on kyllä Masassakin, Juha Veijonen naurahtaa.

– Kyllähän sitä oikeassa elämässä ja parisuhteessa välillä näytellään myös. Ja joskus hyvinkin yli.


Keravan esitysten jälkeen Pientä laittoa nähdään Suomessa vielä Helsingissä ja Oulussa. Lisäksi Pientä laittoa nähdään tänä keväänä myös Espanjan Fuengirolassa.

Ensi syksynä Veijonen ja Peltomaa tekevät vielä toisen reissun Aurinkorannikolle Pientä laittoa -näytelmän merkeissä.


– Meillä on ollut koko ajan rento ja hyvä meininki. Ei mitään stressiä eikä suorituspaineita ilmassa, Juha Veijonen kertoo.


– Teksti elää tilanteiden myötä ja antaa joustovaraa myös improvisointiin.


Pientä laittoa Keski-Uudenmaan teatterissa:

  • pe 8.3. klo 19

  • la 16.3. klo 16

  • su 17.3. klo 15

Share on Facebook
Please reload

UUSIMMAT

Please reload

ARKISTO
Please reload

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Kultasepänkatu 4, Kerava

09 2735 4000  / info@kut.fi 

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Twitter - White Circle
  • YouTube - White Circle