Tuntematon sotilas pitää koomikon kiireisenä ennen Itsenäisyyspäivää

25.11.2019

Itsenäisyyspäivän tienoo on näyttelijä Janne Kyyhkyselle, 43, lähes vuoden kiireisintä aikaa. Monologinäytelmässään Tuntematon sotilas Kyyhkysellä on kaiken kaikkiaan 12 eri roolia, joista kaikki – tai ainakin osa – nähdään hänen täyspitkissä esityksissään tai katkelmissa ympäri Suomen.

 

–  Tuntematon sotilas on ollut kysyttyä tavaraa, joten kai sitä isänmaallisuutta vielä löytyy, Kyyhkynen pohtii.

 

Yksi Kyyhkysen täyspitkistä Tuntematon sotilas esityksistä nähdään Itsenäisyyspäivän aatonaattona, keskiviikkona 4.12. Keravalla Keski-Uudenmaan teatterissa.

 

Monologinäytelmä sai ensi-iltansa jo vuonna 2016 Mikkelin teatterin suurella näyttämöllä. Kyyhkynen muistaa kyseisen ensi-illan olleen yksi hänen näyttelijän uransa hienoimpia hetkiä.

 

– Näytelmän ensi-iltaan oli kutsuttu paikkakunnan kaikki sotaveteraanit, joista suurin osa istui koko näytelmän ajan pyörätuolissa. Kun näytelmä loppui, heistä suurin osa halusi nousta taputtamaan seisten, vaikka heidän avustajansa toppuuttelivatkin. Se on varmasti suurin kunnianosoitus, minkä näyttelijä voi saada, Kyyhkynen kertoo.


Hän itse tutustui Väinö Linnan kirjoittamaan sotaromaaniin jo 12-vuotiaana.

 

– Se punamusta kirja mummolan kirjahyllyssä oli kiehtonut minua jo pitkään. Kun muut ikäiseni lukivat lastenkirjallisuutta, minä luin Tuntematonta sotilasta, Kyyhkynen naurahtaa.

 

Hän kertoo teoksen olleen hänelle itselleen ”mieheksi kasvamisen katekismus”, joka on näyttäytynyt aina hieman erilaisena eri elämäntilanteissa.

 

 – Antero Rokat ja muut olivat minulle sen ajan Supermaneja ja He-Maneja.

– Kyllä teoksesta pystyy aistimaan sodan mielettömyyden.

 

Tuntematon sotilas -monologinäytelmässä Kyyhkystä kiehtoi myös sen ainutlaatuisuus. Kukaan ei koskaan aikaisemmin ollut esittänyt kyseistä näytelmää monologina. Vaikka Kyyhkynen tunnetaan ennen kaikkea koomikkona, halusi hän Tuntemattomassa sotilaassa tuoda esiin vakavamman puolensa.

 

– Mikäänhän ei ole niin liikuttavaa kuin klovnin kyyneleet.

 

Tuntematon sotilas
Esitys Keski-Uudenmaan teatterissa (Kultasepänkatu 4, Kerava) keskiviikkona 4.12. klo 19
 

Share on Facebook
Please reload

UUSIMMAT

Please reload

ARKISTO
Please reload

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Kultasepänkatu 4, Kerava

09 2735 4000  / info@kut.fi 

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Twitter - White Circle
  • YouTube - White Circle