KUT: rakkaudesta lajiin

Monituhatvuotinen teatteri on edelleen tärkeimpiä kulttuurin, viihteen, kokoontumisen ja tarinankerronnan tyyssijoja. Se ei ole ihme, sillä teatteri tuo yhteen paitsi ihmiset, esiintyjät ja kokijat, myös eri taiteenlajit, kirjallisuuden, performanssin, kuvataiteen, musiikin sekä monet muut. Ja ennen kaikkea teatterilla on valtti, joka tulee lopulta aina peittoamaan elokuvan, TV:n ja videopelien viehätyksen: fiktiosta huolimatta teatteri tapahtuu oikeasti, NYT.

KUT:n hallituksen varajäsen Kalle Tahkolahti löytää itsensä milloin ohjaajan pallilta, milloin näyttämöltä, milloin mistäkin tarpeellisista talkootoimista.


Siksi on myös selvää, että teatterien joutuessa karanteenien, rajoitusten ja huolien rampauttamaksi, monen arkielämästä katoaa jotakin toistaiseksi itsestäänselvää, eli mahdollisuus ainutlaatuisten live-elämysten kokemiseen tutussa ja tuntemattomassa seurassa. Samoin esittäviltä taiteilijoilta on kadonnut paitsi varmuus omasta elinkeinosta, myös mahdollisuus työhön, joka on yhtä lailla elämäntapa. Ihminen kaipaa luonnostaan yhteyttä ja tarinoita, ajatusten ja tunteiden jakamista, niin itseltä toisille kuin toisilta itselle.


Pieni teatteri kokee nämä haasteet erikoisen voimakkaasti. Meillä KUTissa töitä ja taidetta tehdään talkoohengellä, tekemisen tarpeesta ja rakkaudesta lajiin. Syyskautemme alkoi juuri, harkitusti ja turvallisuus alati mielessä, mutta samalla kutkuttaen, innostaen ja toivoa luoden. Me kaikki parrasvalojen molemmin puolin kaipaamme toisiamme kohtaamaan tarinoiden äärelle.


Monologinäytelmä "Thom Pain (tuulesta temmattu)" nähtiin KUT:ssa keväällä 2020.


Taiteilijoiden panosta yhteiskunnalle voi olla joskus hankala havaita kokonaisuudessaan, mutta mitä olisi maailma ilman soittoa, laulua, harkittuja sanoja ja kauniita (tai yhtä lailla rumia) kuvia? Ontto ja tyhjä, kumiseva kuori. Tule esitykseen, keikalle, katsomoon. KUTissa voi pian jälleen nauttia elävästä esityksestä, turvallisesti. Pidetään yhdessä huolta siitä, mitä teatteri on aina parhaimmillaan edustanut: elämän merkityksellisyyttä ja tulevaisuuden toivoa.


Kalle Tahkolahti

Ohjaaja-näyttelijä

Järjestäjä KUT

UUSIMMAT

ARKISTO

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Kultasepänkatu 4, Kerava

09 2735 4000  / info@kut.fi 

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Twitter - White Circle
  • YouTube - White Circle