Miia Nuutila korvaa Sari Havaksen - Kahden naisen musiikkikomedia saa jatkoa KUTissa

Kahden naisen hulvaton musiikkikomedia Terapian tarpeessa jälleen (osa 2) nähdään Keski-Uudenmaan teatterissa syyskuun viimeisenä viikonloppuna 27. – 29.9. Näytelmä sai ensi-iltansa Juvalla 9.7., jolloin lavalla Pauliina Hukkasen kanssa nähtiin Sari Havas. Syyskuussa Keski-Uudenmaan teatterissa ensimmäistä kertaa Havaksen tilalla nähdään Miia Nuutila. – Sarin kanssa esiinnymme tänä syksynä vielä Oulussa ja Vantaalla, mutta sen jälkeen Sari halusi vetää henkeä, Pauliina Hukkanen kertoo. – Miia on kesän harjoitellut itsekseen ja erittäin hyvältä vaikuttaa, Pauliina Hukkanen arvioi ensimmäisten yhteisten harjoitusten jälkeen. – Jo ensimmäisten repliikkien jälkeen sanoin Miialle, että hitto sä v

Jasu Keisan kolumni: Kesäni teatterissa

Yksi unelma-ammateistani on olla elokuvakriitikko. Haluaisin ilmaista kunnioitukseni elokuvia kohtaan joko kirjoittamalla niitä tai niistä. Mutta tämä uravalinta ei ole niin helppo matka kaksikymppiselle suomalaiselle. Kouluihin on paljon hakijoita ja niihin päästetään vain harvat ja valitut, joten olen tehnyt muutakin niihin pääsyä odotellessa. Minulla oli päättymässä kuuden kuukauden sopimus nuorisopaja Jengassa Keravalla. Se oli elämäni tapahtumarikkain puolivuotinen, se paikka todellakin herätti taiteellisen puoleni. Jengan ohjaajat kehottivat minua kääntymään Live Palveluiden Future Pro -hankkeen puoleen. Siellä kerroin uraunelmistani ja alettiin pohtia, että mikä olisi realistinen en

Mäkihyppääjälegendan monologi avaa teatterikauden Keravalla

Mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen poismenon johdosta valtakunnallista huomiota kerännyt monologinäytelmä Matti Nykänen – Hyppy sumuun avaa Keski-Uudenmaan teatterin syksyn teatterikauden lauantaina 21.9. Kyseinen monologinäytelmä sai ensi-iltansa vain muutamia kuukausia ennen Nykäsen kuolemaa, marraskuussa 2018. Itse mäkihyppääjälegenda Matti Nykänen menehtyi helmikuussa 2019. Matti Nykästä monologinäytelmässä esittävä vantaalainen Tatu Mönttinen, 39, kertoo, ettei Nykäsen kuolema lisännyt näytelmän kysyntää ainakaan räjähdysmäisesti. Sen sijaan yleisön reaktiot ovat olleet hänen mukaansa voimakkaampia Nykäsen kuoleman jälkeen. – Ennen Nykäsen kuolemaa annoin Nykäselle puheenvuoron siitä, mi

UUSIMMAT

ARKISTO

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Kultasepänkatu 4, Kerava

09 2735 4000  / info@kut.fi 

  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Twitter - White Circle
  • YouTube - White Circle