top of page

KUT NYT JA ENNEN

Keski-Uudenmaan Teatteri KUT on vuonna 1998 perustettu yhdistyspohjainen valtionosuuden piiriin kuuluva ammattiteatteri, jossa on 30 jäsentä. Jäsenistöön kuuluu ammattilaisia teatterin eri aloilta. Teatterin kotipaikkoja ovat Kerava ja Tuusula. Vuosittain esityksiä on ensi-illassa 4–6, kaikkiaan näytöksiä on vuoden aikana noin 130.

 

KUT:n hallituksen jäsenet 2023–2024
Kalle Tahkolahti, puheenjohtaja
Anna-Leena Sipilä, varapuheenjohtaja

Lija Fischer

Jussi Hongisto

Jari Vainionkukka
Varajäsenet Inka Kallén ja Veera Väisänen

oy-pelastakaa-miehet-ab.png
kihlaus.png

Keski-Uudenmaan Teatterin perusti vuonna 1998 joukko teatterialan ammattilaisia huomattuaan, että alueelta puuttui oma ammattiteatteri. Mukana olivat muun muassa Ilkka HeiskanenNicke LignellMika NuojuaMiia NuutilaAnu SinisaloKari VäänänenIiro Ollilla sekä Ulla-Sisko ja Simo Tamminen. Ensimmäinen ensi-ilta oli Kari Rentolan aikalaiskomedia Oy Pelastakaa miehet Ab.

20 vuoden aikana KUT on tuottanut Keski-Uudenmaan alueelle kaiken kaikkiaan 91 ensi-iltaa, joista 32 kantaesitystä, 17 lastenteatteriesitystä ja 5 tanssiteosta. Toiminta-ajatuksena on alusta saakka ollut tarjota alueen asukkaille ammattiteatteria omissa kotikaupungeissaan.

KUT:ssa on 30 jäsentä, joista useimmilla on taiteen alan akateeminen loppututkinto. Jäsenemme näyttelevät mm. Suomen Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Esityksissämme on vuosien mittaan nähty vierailemassa myös mm. Miia Nuutila, Ilkka Heiskanen, Mika Nuojua, Jari Pehkonen, Ilkka Koivula, Juha Veijonen, Esko Roine ja monta muuta tähtinäyttelijää. Ohjaajina ovat toimineet mm. Kari Rentola, Kaisa Korhonen, Kari Paukkunen, Katja Krohn ja Milko Lehto.

KUT:N JÄSENET

Lija Fischer, Seppo Halttunen, Sari Havas, Ari-Matti Hedman, Jussi Hongisto, Pauliina Hukkanen, Kaija Kaikkonen, Anni-Maija Koskinen, Heini Inkeri, Inka Kallén, Ari Kallio, Heikki Lund, Eero Ojala, Jarkko Pajunen, Mikko Pörhölä, Nora Raikamo, Kari Rentola, Anna-Leena Sipilä, Taru Still, Juha Suihko, Kalle Tahkolahti, Simo Tamminen, Ulla-Sisko Tamminen, Alina Tomnikov, Jari Vainionkukka, Elina Varjomäki, Reeta Vestman, Veera Väisänen, Kirsi Ylijoki

voiveljet2022
bottom of page