top of page

Henkilökuvassa Avomielinen Anneli

Nyt viikonloppuna KUT tarjoaa mahdollisuuden paeta harmaata ja kylmenevää marraskuuta lähtemällä teatteriin seuraamaan takuuvarmaa komediaa. Lauantaina on viimeinen mahdollisuus nähdä hulvaton Pauliina Hukkasen esittämä Avomielinen Anneli Keijon kaa ja sunnuntaina komedia väärinkäsitysten summasta näytelmällä Vaimoni on toista maata.

Näin sai alkunsa Avomielinen Anneli Nyt tuntuu siltä kuin Avomielinen Anneli olisi aina ollut keskellämme, vaikka siitä on jo jokunen vuosi kun hänet synnytettiin.

Olin tuntenut Pauliina Hukkasen jo vuosia. Hän oli näytellyt mieheni Kari Paukkusen ohjaamissa esityksissä, mm. minun kirjoittamassani Sikaihanaa-komediassa. Pauliina komediennen lahjoja olin saanut ihailla myös muualla. Ja sitten eräänä päivänä Pauliina kysyi, voisinko kirjoittaa hänelle monologin, jota hän voisi esittää kesäteatterissa ja erillaisissa tilaustapahtumissa.

Oikeastaan näin heti silmissäni Annelin, hänen loputtoman energiansa ja inhimilliset heikkoutensa kuorrutettuna Pauliina Hukkasen viehätysvoimalla. Olen itse yksin viihtyvä sivustakatsoja, mutta minua ovat aina viehättäneet nämä annelit, jotka yrittävät kaikin keinoin muuttaa maailman sellaiseksi kuin sen pitäisi heidän mielestään olla. Välillä he uupuvat ja turhautuvat, mutta eivät luovuta koskaan. Annelin lennokasta menoa ei rajoita pikkusieluisten nirppanokkien paheksunta. Eikä Anneli harrasta muiden paheksumista - paitsi pukeutumisen alueella.

Kun sitten näin Annelin ensimmäisen kerran näyttämöllä, hän oli juuri sellainen kun olin kuvitellut. Tai oikeastaan hän oli vielä hurmaavampi, kiitos Pauliinan.

- Leena Tamminen näytelmäkirjailija.

Tervetuloa viikonloppuna pidentämään ikää muutamalla vuodella nauramalla laadukkaan komedia parissa.

Esitykset KUT, Kultasepänkatu 4, Kerava Avomielinen Anneli Keijon kaa

La 17.11 klo 16.00 Vaimoni on toista maata Su 18.11 klo 15.00

bottom of page