top of page

Viimeiset viisi vuotta -ohjaaja jännittää aina aloitusta eniten


Kalle Tahkolahti ohjeistaa Elina Varjomäkeä ja Jussi Hongistoa.

Järvenpääläinen teatteriohjaaja Kalle Tahkolahti, 30, aloittaa jokaisen produktionsa miettimällä ensin, mitä tarina hänelle itselleen merkitsee.

Parhaillaan Tahkolahti ohjaa Keski-Uudenmaan teatterissa Viimeiset viisi vuotta -musikaalia, jonka tarinasta nousee Tahkolahden mukaan esiin riittämättömyyden tunne ja tyrmätyksi tulemisen pelko.

Musikaali kertoo näyttelijän urasta haaveilevan Cathyn (Elina Varjomäki) ja kirjailijan uraa luovan Jamien (Jussi Hongisto) rakkaustarinan.

Tahkolahti kertoo, että produktion aloittaminen pelottaa häntä aina eniten. Keski-Uudenmaan teatterissa suurin osa näyttelijöistä on myös hallituksen jäseniä, joten he ovat tutustuneet teokseen jo etukäteen ja ehtineet muodostaa siitä oman käsityksensä.

Puolet ohjaajan työstä on Tahkolahden mukaan ajatella katsomon puolelta, mitä tunteita esitys herättää ja miltä se tuntuu.

– Hyvä ohjaaja luo näyttelijöille turvallisen tilan ja antaa heille myös vastauksia, jos heillä on epävarmuuksia, Tahkolahti summaa.

– Minä en ole näyttämöllä se guru, joka tietää kaiken. Minä en tiedä mitään, mutta otamme asioista selvää yhdessä näyttelijöiden kanssa.

Viimeiset viisi vuotta -musikaalin tähdet Elina Varjomäki ja Jussi Hongisto ovat Tahkolahden kanssa samoilla linjoilla.

– Hyvä ohjaaja on sellainen, joka ei ole autoritäärinen vaan tekee yhteistyötä, tuumii Jamien rooliin valikoitunut järvenpääläinen Jussi Hongisto.

– Ja luo turvallisen ilmapiirin, jossa uskaltaa tuottaa ja ehdottaa asioita. Hyvän ohjaajan kanssa voi myös pitää hauskaa eikä vaan paahtaa. Koska myös se (hauskan pito) vie eteenpäin sitä tekemistä, tuusulalainen Elina Varjomäki jatkaa.

Jussi Hongisto ja Elina Varjomäki

Kuten useimmilla teatteriohjaajilla, Tahkolahdellakin on pakkomielteitä tiettyihin yksityiskohtiin.

– Rytmi on minulle hirveän tärkeää. Jos dialogissa on kuoppa, eli tauko, jolla ei ole mitään syytä, karsin sellaisen heti pois, Tahkolahti kertoo.

Viimeiset viisi vuotta -musikaali kertoo miehen ja naisen parisuhteesta ensitreffeistä avioeroon.

– Tarina on haikea, mutta ei kuitenkaan mikään nyyhkyjuttu. Siinä on kurjia suvantoja, mutta hyviä ja onnellisia hetkiä.

Vaikka musikaalin vuorosanat ovat laulettuja, toiveet ja pettymykset näyttämöllä ovat kuitenkin hyvin todellisia – tai siihen Tahkolahti on ainakin pyrkinyt.

– Tämä musikaali avaa sellaisia tunteita, joita jokaisella aikuisella on varmasti joskus ollut.

Halutessaan Tahkolahti olisi voinut sijoittaa musikaalin tarinan myös Keravalle, mutta piti parempana vaihtoehtoa pitää esityksen tapahtumat New Yorkissa, kuten alkuperäisessä Broadway-musikaalissa The Last Five Years.

– New York tapahtumapaikkana tekee tarinasta vielä vähän satumaisemman, Tahkolahti arvelee.

Viimeise viisi vuotta -musikaalin ensi-ilta Keski-Uudenmaan teatterissa 13.2. Lisätietoja musikaalista löydät täältä.

bottom of page