top of page

Jasu Keisan kolumni: Sisäänpäin kääntynyt, mutta ulospäinsuuntautunut Thom Pain


Kalle Tahkolahti nähdään pääosassa Thom Pain -näytelmässä.

Sain tehtäväkseni lukea Thom Pain -monologinäytelmän käsikirjoituksen ja tehdä siitä arvion. Alkuperäiseltä nimeltään Thom Pain (based on nothing) on Will Enon vuonna 2004 kirjoittama monologinäytelmä, joka on suomennettu kahdesti aikaisemmin (ja joka oli myös Pulitzer-ehdokkaana). Tällä kertaa suomennoksen on tehnyt Keski-Uudenmaan Teatterista tuttu Kalle Tahkolahti, joka myös aikoo esittää roolin.

Thom Painin hahmo on erittäin kiinnostava. Hän on melko sisäänpäin kääntynyt, mutta silti hyvin ulospäinsuuntautunut. Valmistautunut, mutta silti spontaani. Karismaattinen ja rohkea, mutta silti ujo ja epävarma. Häntä kiinnostaa, mutta toisaalta häntä ei kiinnosta. Hän tietää, mutta toisaalta ei tiedä. Hän on ihan niin kuin sinä, mutta huonompi. Hahmon vuorosanat ovat erittäin elävää, hyvin usein tumman koomista observointia omasta (ja ehkä jonkin muun) elämästä, sen kivuista, rakkaudesta ja iloista, maailmankaikkeudesta, lapsuudesta jne.

Thom Painin mieli vaikuttaa olevan hyvin jännittynyt, sillä hänen mielensä muuttuu ja vaihtuu ajatuksesta toiseen hyvinkin usein ja usein myös palaa toistamaan jo sanomaansa asiaa, mitä ilmeisimmin vahingossa. Hänen puheensa on kuin hyvin älykästä tajunnanvirtaa, hän vaikuttaa varautuneelta puhumaan (tekstin mukaan siis Thom Pain on tullut puhumaan yleisölle), mutta joutuu silti “hurmioidensa” valtaan ja sanoo mitä päähän pälkähtää.

Thom Painin mielenmuutoksiin ja energiseen mutta toisaalta ilmeettömään olemukseen tarvitaan hyvin karismaattinen näyttelijä, että tämän ajatukset kuulostaisivat spontaanilta. Luotan Kalleen (Tahkolahti), sillä mitä olen hänen esiintymistaitojaan nähnyt, hän kyllä kykenee luomaan siitä oman hienon versionsa.

Thom Pain (tuulesta temmattu) -monologinäytelmä saa ensi-iltansa Keski-Uudenmaan teatteri KUTissa (Kultasepänkatu 4, Kerava) perjantaina 17.1.2020.

Jasu Keisa

Kirjoittaja on kriitikon urasta haaveileva 22-vuotias keravalainen, joka on työkokeilussa Keski-Uudenmaan Teatterilla.

bottom of page