KESKI-UUDENMAAN TEATTERIN AVOIN HAKU LÄHITEATTERILAHJA-KIERTUE-ESITYKSILLE
- 1 päivä sitten
- 1 min käytetty lukemiseen

Keski-Uudenmaan Teatteri avaa haun vuoden 2027 Lähiteatterilahja-kiertueohjelmistoon to 11.6.2026. Haemme esittävän taiteen ammattilaisten toteuttamia, helposti kiertäviä esityksiä. Kiertuepaikkoina on sekä esityskäyttöön suunniteltuja tiloja että epätyypillisiä tiloja, kuten päiväkoteja, kouluja ja palvelutaloja.
Lähiteatterilahja on Keski-Uudenmaan Teatterin uusi kiertuetoimintamalli, jota kehitetään Suomen Kulttuurirahaston tuella vuosina 2025–2027. Mallissa kunnat hankkivat kiertäviä esityksiä kuntalaisilleen maksuttomiksi kulttuurielämyksiksi. Kohderyhmiä ovat muun muassa lapset, nuoret, erityisryhmät ja ikäihmiset.
Vuoden 2027 ohjelmistoon valitaan yhteensä noin kymmenen esitystä, joista osa ohjelmistosta koostetaan tällä avoimella haulla, osa KUT:in omista esityksistä.
Mukaan etsitään ensisijaisesti teatteriesityksiä, mutta myös esimerkiksi nukke- ja esineteatteri-, tanssiteatteri- sekä sirkusesitykset voivat tulla valituiksi. Esitysten tulee olla teknisesti kevyitä, helposti siirrettäviä ja valmiita kiertämään Uudenmaan alueella vuoden 2027 aikana.
Hakijoilta edellytetään kokemusta kiertuetoiminnasta. Esityksen tulee olla valmis tai ensi-iltansa saanut viimeistään lokakuussa 2026. Haussa painotetaan erityisesti Uudenmaan alueella toimivia tekijöitä, ja KUT:in jäsenyys otetaan huomioon haussa.
Keski-Uudenmaan Teatteri vastaa kiertueiden koordinoinnista ja kattaa kiertue-esitysten toteutuskulut, kuten matka- ja tekijänoikeuskulut. Näytöksistä maksetaan esiintyjille työehtosopimuksen mukainen palkka. Teatterilla on oma teknikko, joka toimii kiertueen teknisenä tuottajana sekä tarvittaessa myös esitysteknikkona.
Samalta taiteilijalta tai työryhmältä voidaan ottaa huomioon useampia esityksiä. Kiertävät esiintyjät muodostavat Keski-Uudenmaan Teatterin kiertueryhmän 2027, ja teatteri tarjoaa kiertäjille myös joitakin yhteisiä tapaamisia sekä koulutuksellista sisältöä.
Hakemukset tulee lähettää 9.8.2026 mennessä sähköpostitse osoitteeseen info@kut.fi. Hakemukseen liitetään esityskuvaus, vapaamuotoinen hakemuskirje sekä työryhmän jäsenten CV:t.
Valinnoista ilmoitetaan syyskuun 2026 loppuun mennessä.
Lisätiedot ja tiedustelut:
Ke 17.6. klo 15-16 ja Ma 6.7. klo 15-16 Teatterinjohtaja Aino Kivi (050-558 7432) sekä
Pe 7.8. klo 12-14 Hankkeen tuottaja Laura Eteläaho (050-327 4864)
Hakuaika 11.6.-9.8.2026. Lisätietoa Lähiteatterilahja -hankkeesta sekä tarkemmat hakuohjeet löydät täältä: LÄHITEATTERILAHJA | Keski-Uudenmaan Teatteri

Kommentit